Sana kirkkoherralta 9.2. 2019

Ote Augsburgin tunnustuksen Messua käsittelevästä luvusta XXIV:

"Edelleen Raamattu opettaa, että me tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä uskon kautta Kristukseen. Jos nyt messu tehtynä tekona poistaa elävien ja kuolleiden synnit, niin vanhurskauttaminen tapahtuu messuteon voimasta eikä uskosta, mikä ei sovi yhteen Raamatun kanssa. Mutta Kristus käskee tekemään tämän hänen muistokseen. Sen tähden messu on asetettu, että ne, jotka nauttivat sakramentin, uskossa muistaisivat, mitä hyviä lahjoja Kristus heille suo, ja näin heidän arka omatuntonsa rohkaistuisi. Kristuksen muistaminen on nimenomaan hyvien tekojen muistelemista ja sen tajuamista, että ne todella lahjoitetaan meille. Ei riitä, että muistellaan vain historiallisia tapahtumia, koska juutalaiset ja jumalattomatkin voivat muistaa samat asiat. Messu on siis vietettävä, jotta siinä sakramentti ojennettaisiin lohdutuksen tarpeessa oleville, kuten Ambrosius sanoo: "Koska alituisesti teen syntiä, tarvitsen alituisesti parantavaa lääkettä." Koska messu siis on sakramentin jakamista, meikäläisten keskuudessa vietetään yksi ainoa yleinen messu jokaisena pyhäpäivänä ja myös muina päivinä, jos jotkut haluavat käydä ehtoollisella, ja silloin sakramentti jaetaan sitä haluaville"

Perinteinen kristillinen tapa on ollut viettää messua jokaisena sunnuntaina. Tämän lisäksi on erityispyhinä, kuten helatorstaina tai pitkänäperjantaina voitu viettää messua. Tapa on peräisin alkukirkon ajalta. Sunnuntaita pidettiin viikon ensimmäisenä päivänä ja silloin seurakunta kokoontui viettämään Herran ateriaa/kiitosateriaa/ehtoollista.

Zacharias Onditi, kirkkoherra